Tässä hyvin epätieteellisessä tekstissä kirjoitan hieman mielenterveydellisiin vaivoihin käytetyistä lääkkeistä, lähinnä perustuen Edward Shorterin kirjaan Psykiatrian historia vuodelta 1997, Riitta Oittisen artikkeliin ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa (toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli) vuodelta 1995 ja Eero Elomaan ja Ilkka Taipaleen toimittamaan Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla vuodelta 1996.
Shorterin mukaan lääkkeistä vanhempiin kuuluu alkoholi, jota Seilissäkin on käytetty, tosin ensisijaisesti spitaalisten hoitoon. Vanhoihin rohtoihin kuuluivat myös ulostuslääkkeet, joita käytettiin mielenterveysongelmiin paljon varsinkin keskiajalla. Ajatuksena oli, että ruoansulatus oli yhteydessä mielenterveyteen, mutta myös paastolla ja ruumiin sisäisellä puhdistuksella on pitkät perinteet. Paaston hyödyistä mielenterveydellisien vaivojen hoidossa voi lukea antiikin kirjoituksista aina 1900-lukuisten mielisairaaloiden hoitomenetelmiin.
Mielisairauksia on pitkälti pidetty parantumattomina, jonka vuoksi suurin osa lääkkeistä on lähinnä tarkoitettu vaivojen lievittämiseen, eikä niinkään parantamiseen. Varsinkin rauhoittavat lääkkeet ovat tähän tarkoitukseen kehitettyjä. 1800-luvulla alettiin valmistaa enenemissä määrin alkaloidilääkkeitä, eli kasveista valmistettavia typpipohjaisia lääkkeitä. Tunnetuin alkaloidilääke on varmasti morfiini, jota valmistettiin jo kauan rauhoittavana lääkkeenä ja huumausaineena käytetystä oopiumista. Varsinkin morfiini ja sen kaltaiset lääkkeet aiheuttivat erittäin helposti riippuvuutta, ja väärinkäytökset olivat yleisiä. Alkaloidien terapeuttinen indeksi oli myös hyvin pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että tehoava annos lääkettä oli hyvin lähellä haitallista määrää lääkettä. Ei siis tarvinnut paljoakaan, jotta potilas sai yliannostuksen. Vuonna 1869 markkinoille tuotiin kloraali. Silläkin oli niinikään rauhoittava vaikutus, mutta se maistui todella pahalle, ja oli siksi potilaiden epäsuosiossa. Kloraali tuli myös tunnetuksi salapoliisiromaaneista, joissa rikollinen käytti kloraalista valmistettuja "tyrmäystippoja" uhrinsa taltuttamiseksi.
Toinen ryhmä rauhoittavia lääkkeitä oli bromisuolat, jotka kehitettiin 1890-luvulla. Näitä käytettiin esimerkiksi pitkäunihoitoihin, joissa potilas nukutettiin pitkiksi aikaväleiksi. Bromisuola oli selvästi halvempaa eikä yhtä pahanmakuista kuin jonkin verran aikaisempi keksintö kloraali. Kloraalia kuitenkin käytettiin yleisesti Euroopassa 1800-luvun loppuun saakka. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kehitettiin barbituraatit. Nämä olivat selvästi helpommin annosteltavissa kuin niitä edeltäneet lääkkeet, ja niiden sivuvaikutukset olivat vähäisemmät. Esimerkiksi pitkäunihoidossa barbituraatit eivät jättäneet potilasta yhtä uneliaaksi hoidon jälkeen kuin bromisuolat. Barbituraatteja seurasi 1940-luvulla meprobamaatit kuten Miltown ja 1960-luvulla bentsodiatsepiinit, joita edelleen käytetään mielialalääkkeinä. Sekä barbituraatit että bentodiatsepiinit rauhoittivat ja lievensivät ahdistusta. Kuuluisin bentsodiatsepiini on varmasti Valium, nykyään Suomessa usein lääkkeeksi määrätty Diapam on myös bentsodiatsepiini. Niin kuin näitä edeltäviä rauhoittavia lääkkeitä, myös nämä tulivat laajasti väärinkäytetyiksi. Kun vuonna 1950 kehitettiin klooripromatsiini, psykooseja alettiin hoitaa tällä lääkkeellä, ja syvä- ja pitkäunihoidot jäivät vähemmälle. Sen jälkeen rauhoittavia lääkkeitä käytettiin pelkästään potilaan rauhoittamiseen ja ahdistuksen lievitykseen, eikä unihoitoihin.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kukoisti myös niin kutsuttu patenttilääkekauppa. Patenttilääkkeiden, joita usein kutsuttiin myös humpuukilääkkeiksi, mainostettiin parantavan melkein mitä vaivoja tahansa, usein samanaikaisesti. Monia patenttilääkkeitä markkinoitiin hermosairauksiin, mikä oli kaunisteleva sana mielisairauksille. Patenttilääkkeet sisälsivät toisinaan joihinkin tauteihin tehoavia aineita, mutta useimmiten ei. Niitä ostettiin muun muassa postimyynnistä, kiertäviltä kauppiailta ja joitakin myös apteekeista.
Lähteet:
Ahlbäck-Rehn, Jutta, Diagnostisering och disciplinering Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889 - 1944 (Åbo 2006).
Duodecim Terveyskirjasto, "Diapam", http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far11454, haettu 21.8.2013.
Elomaa, Eero, Taipale, Ilkka (toim) Psykiatrian hoitomuodot Suomessa 1900-luvulla (Kellokoski 1996).
Oittinen, Riitta, ”Terveyttä, kauhua ja unelmia kaupan Patenttilääkkeet vuosisadan vaihteen suomalaisilla terveysmarkkinoilla” kirjassa Terveyden lähteillä Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa, toim. Timo Joutsivuo ja Heikki Mikkeli (Helsinki 1995).
Shorter, Edward, Psykiatrian historia (New York 1997).
Lisa Svanfeldt-Winter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti