perjantai 25. heinäkuuta 2014

Myrsky Genesaretin järvellä

”Venemies tietää, että taistelussa luonnonvoimia vastaan tarvitaan paitsi välineistön ehdottoman viimeisteltyä kuntoa, myös uskoa omaan taitoon ja tahtoon. Edelleen hän tietää, että silloin, kun oma taito ei enää voi auttaa, on kuitenkin yksi Suuri, joka voi aina auttaa. Hän asetti aikoinaan myrskyn, hän käveli aaltojen yli Genetsaretin järvellä, hän voitti pelon ja ahdistuksen ja Hän antoi ihmiskunnalle lahjaksi uskon ikuisuuteen, pelastukseen ja hyvän voittoon.”

Seilin museokirkon alttaritaulun Myrsky Genesaretin järvellä  vuosina 1948–49 maalannut Helge Stén harrasti pitkiä purjehdusmatkoja saaristoon. Näillä matkoilla hän luonnosteli ja maalasi useita saaristoaiheisia teoksia. Sténin tiedetään myös viettäneen aikaa Paraisilla ja Luonnonmaalla kun hän kaipasi työskentelyrauhaa. Sténin saaristoaiheisia kuvasarjoja ja taiteilijan niiden yhteyteen kirjoittamia tekstejä ja runoja julkaistiin myös lehdissä. Yllä oleva lainaus on Helge Sténin Purje ja Moottori -lehden joulunumeroon kirjoittama mietelmä vuodelta 1956.

Helge Stén syntyi vuonna 1923 Helsingissä, jonne hänen avioton äitinsä oli muuttanut kotoaan Turusta ennen raskauden ilmituloa. Stén vietti ensimmäiset vuotensa lastenkodissa Naantalissa, josta hänet adoptoi porilainen pariskunta vuonna 1933. Nuoruutensa Stén viettikin Porissa, mutta kotiuduttuaan rintamalta hän muutti hetkeksi Turkuun biologisen äitinsä luokse. Taiteilija asui myöhemmän elämänsä aikana mm. Helsingissä ja ulkomailla, mutta Turku oli kaupunki, jonne Stén aina palasi.

Stén opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1943, jonka jälkeen hän siirtyi Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun 1944. Taideopintoja Stén suoritti myös Kööpenhaminassa (Det kgl. Akademiet for de Skønne Kunster) ja Pariisissa (Académie André Lhote). Sténin tunnetuimpia töitä ovat Seilin kirkon alttaritaulun lisäksi Naantalissa sijaitseva Laivaston sankarivainajien muistomerkki vuodelta 1951 ja Bløstradin kirkon alttaritaulu Tanskassa vuodelta 1949.

Teksti ja kuvat: Kirsti Ruissalo

Lähteet:
Kaarlo Isotalo: Helge Stén 1923–1965. Turun kansallinen kirjakauppa Oy, 1980.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti